Game of Thronesin tekijöille rahakas diili Netflixin kanssa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

HBO:n Game of Thrones päättyi toukokuussa, mutta sarjan luojat eivät ole jäämässä laakereille lepäämään. David Benioff ja D.B. Weiss siirtyvät kuitenkin HBO:lta kilpailijan leipiin.

Benioffin ja Weissin kerrotaan solmineen sopimuksen Netflixin kanssa. Sen myötä he tulevat työstämään uusia projekteja suoratoistopalvelulle.

Sopimuksen tarkkaa hintaa ei ole paljastettu, mutta Deadline-sivuston mukaan sen arvo on jopa 300 miljoonaa dollaria. Benioffia ja Weissia havittelivat riveihinsä myös muun muassa Amazon ja Disney.

Benioff ja Weiss työskentelevät parhaillaan myös muiden projektien parissa. He kirjoittavat ja tuottavat parhaillaan uutta Star Wars -trilogiaa ja ovat toimivat Kurt Cobain -aiheisen projektin käsikirjoittajina Universal-yhtiölle.

Uusimmat