Sacha Baron Cohen on tullut parhaiten tunnetuksi koomisista Borat, Bruno ja Ali G -hahmoistaan. Nyt tähti on kuitenkin laajentamassa repertuaariaan myös historiallisen draaman pariin.
Cohen näyttelee pääroolia Netflixin tulevassa The Spy -minisarjassa. Tositapahtumiin perustuva sarja kertoo Israelin tiedustelupalvelu Mossadin riveissä palvelleesta huippuvakoojasta, Eli Cohenista.
The Spyn ohjaa israelilainen Gideon Raff, jonka aikaisemman Sodan vangit -sarjan pohjalta tehtiin suosittu yhdysvaltalaissarja Isänmaan puolesta. the Spy saapuu Netflixin valikoimiin 6. syyskuuta.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Netflix, Sacha Baron Cohen tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.