Vakava varoitus autoilijoille: ”Yli 12 000 onnettomuutta”

Autot · Stara.fi

Autoilijan riski törmätä hirveen tai peuraan on suurimmillaan syksyisin. Hirvenmetsästyskausi alkaa osassa maata jo syyskuussa, mikä saa eläimet liikkeelle hyvissä ajoin. Vuonna 2018 Suomen teillä sattui yli 12 000 riistaonnettomuutta. Hirvikolareiden piikki osui syyskuulle ja valtaosa tapahtuu pimeällä tai hämärässä.

– Hirvikolarissa olleita autoja ei useimmiten tuoda edes korjattavaksi, vaan ne viedään suoraan ”autojen saattohoitoon”. Kuitenkin täällä Etelä-Suomessa auton tielle sattuu tavallisesti jokin hirveä pienempi. Peurakolarit ovat täällä yleisiä, mikä näkyy meilläkin, kertoo työnjohtaja Marko Tuokko Autoklinikalta.

Hirvieläinten liikkuminen vilkastuu syksyn edetessä. Ensi sunnuntaina osassa maata alkava hirvestyskausi vaikuttaa liikehdintään. Aktiivisimmillaan hirvet ovat auringonlaskun tienoilla. Tuokon mukaan autoilija voi vaikuttaa onnettomuusriskiin, vaikka eläimen kohtaaminen itsessään onkin sattumasta kiinni.

– Eläimillä on tapana ylittää tie samasta kohdasta. Vaaramerkit on laitettu juuri niille alueille asiasta varoittamaan, joten ne kannattaa ottaa todesta. Pienikin nopeuden alentaminen antaa lisää reagointiaikaa ja lyhentää jarrutusmatkaa, mikä voi olla ratkaisevan tärkeää.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.