Hälytyskeskuksen päivystäjä pilkkasi hukkuvaa – nainen kuoli

Ohhoh! · Tim Isokivi

Hätänumeroon soittavat olettavat saavansa apua ongelmiinsa, mutta eräälle hengenvaarassa olleelle naiselle kävi päinvastoin. Avun sijaan hän sai kohteekseen pilkkaa.

47-vuotias Debra Stevens oli jakamassa lehtiä kotikaupungissaan Yhdysvaltojen Arkansasasissa, kun tulvavesi yllätti hänet. Paniikkiin joutunut nainen soitti hätänumeroon. Puhelun vastaanottaja kuitenkin vain vähätteli ongelmaa.

Päivystäjä muun muassa ihmetteli, miksi Stevens oli peloissaan. Hän myös totesi tapauksen toimivan naiselle opetuksena, miksi autoa ei kannata ajaa vedessä. Päivystäjä ei tehnyt tapauksesta kiireellistä, ja pelastajien saapuessa paikalle Stevens oli ehtinyt jo hukkua.

Päivystäjä oli työskentelemässä hälytyskeskuksessa viimeistä päiväänsä vastatessaan puheluun, uutisoi Newsweek. Viranonaisten mukaan hän ei tehnyt mitään varsinaisesti rikollista, eikä näin ollen tule kärsimään seuraamuksista.