Jason Momoan uutuussarjan traileri julki – mukana suomalaisohjaaja Anders Engström

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaisohjaaja Anders Engström on yksi tulevan yhdysvaltalaisen See-sarjan ohjaajista. Apple TV -suoratoistopalvelun sarjan pääroolissa nähdään Game of Thrones -tähti Jason Momoa.

See sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ihmiset ovat menettäneet näkökykynsä. Momoa esittää Baba Voss -nimistä soturia, jonka kaksoslapset ovat ensimmäisiä näkökyvyn saavia ihmisiä vuosisatoihin.

Anders Engström on ohjannut ensimmäisen tuotantokauden jaksoista IMDB:n mukaan ainakin neljännen ja viidennen. Esimakua See-sarjasta saadaan tuoreessa trailerissa.

Anders Engström on ohjannut Suomessa muun muassa Vares-elokuvat Pahan suudelma ja Kaidan tien kulkija. Kansainvälistä tuotantoa edustavat jaksot sarjoihin, kuten Taboo, The Tunnel ja Hannah.

Uusimmat