Eeva-Leena poistettiin Big Brotherista – seksisessio oli liikaa?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan käynnissä olevassa Big Brother -realitysarjassa nähtiin jälleen eilen sunnuntaina jokaviikkoinen häätö. Tällä kertaa äänestyksessä olivat Tarina, Ville ja Eeva-Leena, joista viimeksi mainittu poistettiin lopulta talosta äänestyksen jälkeen.

Kuudentena Big Brother -taloon astellut ja samana päivänä 30 vuotta täyttänyt turkulainen Eeva-Leena on teknologiajohtamisen opiskelija. Hänen mukaansa jokaisen tulisi pyrkiä oman onnellisuutensa maksimoimiseen, ja sen esteenä Eeva-Leena näkee länsimaisen yhteiskunnan suorituskeskeisyyden.

Aiemmin tilastotiedettä opiskellut Eeva-Leena kertoi, että hän ei vältä riskejä elämässä eikä vältä konflikteja muiden ihmisten kanssa. Se näkyi myös BB-talossa, sillä Eeva-Leena nähtiin hyvin läheisessä kontaktissa Jukan kanssa. Pari harrasti nimittäin seksiä jo vajaan viikon kuluttua kilpailun alkamisesta.