Kuopion koulupuukotus: Yksi kuollut iskussa – poliisi pysäytti tekijän ampumalla

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kuopiossa sijaitsevassa Savon ammattiopistossa on tapahtunut koulupuukotus. Koulun miespuolinen oppilas saapui kauppakeskus Hermanin tiloissa sijainneeseen oppilaitokseen teräaseen kanssa ja tappoi yhden oppilaan. Lisäksi hän haavoitti kymmentä, joista kaksi on loukkaantunut vakavasti.

Yksi haavoittuneista on poliisi, mutta hänen vammansa ovat lieviä. Hätäkeskus sai ilmoituksen puukottajasta kello 12:29, ja poliisi otti epäillyn kiinni kello 12:37. Tilanteessa käytettiin ampuma-asetta. Epäilty loukkaantui kiinnioton yhteydessä vakavasti ja on hoidettavana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

Tekijää epäillään murhan yrityksestä sekä useista muista väkivaltarikoksista sekä niiden yrityksistä. Rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä. Epäilty on syntyperäinen Suomen kansalainen. Epäillyllä oli hallussaan teräase ja ampuma-ase.

Poliisi eristi Kuopion Leväsellä sijaitsevan alueen ja evakuoi sisällä olleet henkilöt. Poliisi jatkaa edelleen tilojen tarkistamista. Tekninen tutkinta tapahtumapaikalla on aloitettu.

Uusimmat