Vihdoinkin! Beverly Hillsin kyttä 4 työn alla – Eddie Murphy palaa etsivän rooliin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suosikkikoomikko ja näyttelijä Eddie Murphy nousi suuren yleisön tietoisuuteen Beverly Hills kyttä -elokuvien kautta. Elokuvasta tehtiin lopulta kolme osaa. Nyt mies on myöntänyt näyttelevänsä elokuvasarjan neljännessä osassa.

– Kyllä, Coming to America 2 -elokuvan jälkeen teemme Beverly Hillsin kyttä -elokuvan, ja sen jälkeen jatkan koomikon töitä lavoilla. Teen jatkossa lähinnä stand up -keikkoja, mutta tulevat elokuvaroolit ja esiintymiset Saturday Night Livessä ovat tavallaan erään aikakauden päätös, Eddie Murphy kertoo Collider-lehdessä.

Ensimmäinen Beverly Hillsin kyttä ilmestyi vuonna 1984. Se on valittu maailman parhaiden elokuvien joukkoon, ja se esitetään säännöllisesti myös suomalaisilla televisiokanavilla. Huhujen mukaan Axel Foleyn rooliin suunniteltiin ensin Sylvester Stallonea, mutta hänen kerrottiin haluavan elokuvaan liikaa kalliita erikoistehosteita.