Viraalivideo leviää: Kielillä puhuja näpräsi kännykkäänsä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Uskonnollisissa tapahtumissa nähdään toisinaan tilanteita, joissa hurmostilaan päätyneiden väitetään puhuvan kielillä. Kielilläpuhuminen sujuu tuoreen videon perusteella kokeneimmilta saarnaajilta jopa älypuhelimen näpräämisen ohessa.

Yhdysvaltojen Tennesseessä kuvatulla videolla saarnaaja Perry Stone on pitämässä rukoussessiota Omega Center International -kirkossa. Rukouksen aikana hän alkaa puhumaan kielillä.

Kesken kielilläpuhumisen Stone alkaa vilkuilemaan ja näppäilemään älypuhelintaan. Valitettavasti videolta ei selviä saiko saarnaaja esimerkiksi tärkeän viestin vai päättikö hän vain selata Instagramiaan. Stone yritti poistaa hämmentävää videota myöhemmin verkosta, mutta materiaali oli ehtinyt jo leviämään viraalina sosiaalisessa mediassa.