Vaginasta löytyi huumeita – nainen ei myöntänyt omikseen

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Poliisi pidätti Yhdysvaltojen Lousianassa asuvan 24-vuotiaan Ashley Beth Rollandin, koska nainen oli varastanut yli 6.000 dollaria poikaystävältään. Rahat löytyivät myöhemmin naisen vaginasta. Samassa yhteydessä löytyi myös huumeita.

Rollandin emättimestä löytyi pieni muovipussi, jossa oli noin gramma metamfetamiinia. Vankilassa suoritetun tarkastuksen yhteydessä löytynyt huumepussi ei kuitenkaan kuulunut Rollandin mukaan hänelle. Hän ei kuitenkaan kertonut, kuinka toisen omistamat huumeet olivat päätyneet hänen vaginaansa.

Heinäkuussa pidätetty ja vankilaan viety nainen solmi syyttäjän kanssa sopimuksen, jonka mukaan hän kuitenkin myönsi huumausaineiden hallussapidon. Samassa yhteydessä luovuttiin varkaussyytteistä ja huumausainerikosta lievennettiin. Hän sai yhteensä neljä kuukautta vankeutta, The Smoking Gun uutisoi.

Poliisi