Ellie Gouldingilla on psykologinen häiriö – kärsii huijarisyndroomasta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Brittiläinen poptähti, 32-vuotias Ellie Goulding saavutti megasuosion debyyttialbumillaan vuonna 2010. Suosion varjopuolena hän paloi loppuun hektisen kiertueaikataulun vuoksi. Nyt hän on kertonut sairastavansa huijarisyndroomaa.

Julkisuudesta hiljaiseloa pitänyt laulaja Ellie Goulding paljasti sosiaalisessa mediassa tuntojaan liittyen Maailman mielenterveyspäivään. Hän kertoi kärsivänsä psykologisesta ilmiöstä, jota kutsutaan huijarisyndroomaksi. Hän kertoo, että haluaa olla laulaja, mutta kukaan ei valmistanut häntä ennalta julkisuuden varjopuoliin.

– Suurin osa ahdistuksestani johtuu ilmiöstä, jota kutsutaan huijarisyndroomaksi. En usko tarpeeksi itseeni ja ajattelen, että en ole oikeutettu onneen. Toisinaan tämä johtaa siihen, että sabotoin omaa menestymistäni, Ellie Goulding kirjoittaa.

https://www.instagram.com/p/B3MkqzFjnwm/