Nainen luuli ex-poikaystävänsä kuolleen – tulikin vastaan ravintolassa

Ohhoh! · Tim Isokivi

Rachel-niminen nainen on joutunut järkyttämään törmätessään eräänä iltana ex-poikaystäväänsä. Tavanomaista kiusallisemman tapauksesta teki se, että hän luuli miehen olleen kuollut.

Australialainen Rachel alkoi seurustelemaan paikallisessa pubissa kokkina työskennelleen Alistairin kanssa ollessaan 18-vuotias. Eräänä yönä 21-vuotias mies tuli kotiin murtuneen käden kanssa. Alistair pyysi lainata tyttöystävältään tuhatta dollaria, sillä hän ei voinut työskennellä tappelussa murtuneen kätensä kanssa.

Pari lopetti suhteensa muutamaa kuukautta myöhemmin, ja mies jäi Rachelille velkaa 700 dollaria. Pian Alistair lopetti viesteihin vastaamiseen. Miehen väitettiin ensin kirjautuneen vieroitushoitoon toiseen kaupunkiin, ja myöhemmin ex-poikystävän äiti oli kertonut Alistairin joutuneen moottoripyöräjengin tappamaksi maksamattomien velkojen vuoksi.

Kaksi vuotta myöhemmin Rachel vieraili ravintolassa jossa Alistairin veli oli töissä. Rachelin yllätykseksi hänelle selvisi, että myös ilmielävä Alistair oli töissä samaisessa ravintolassa. Nainen häädettiin paikalta hänen vaadittua nähdä ex-poikaystävänsä.

Rachel sai myöhemmin ex-poikaystävänsä äidiltä viestin, jossa Alistairin kerrottiin saaneen potkut ja asiasta syytettiin häntä. ABC-uutissivuston mukaan nainen on sittemmin kohdannut kuolemansa tekaisseen mieheen vielä kerran. Velkarahoja hän ei ole edelleenkään saanut takaisin.