Harry Styles haaveilee: ”Haluan olla seuraava James Bond”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Brittiläinen laulaja, 25-vuotias Harry Styles, on tehnyt ensimmäisen näyttelijän roolinsa vuonna 2017 Dunkirk-elokuvassa. Nyt mies haaveilee korvaavansa tulevaisuudessa Daniel Craigin legendaarisen vakoojan 007 hahmona.

Hits Radion haastattelussa käynyt Styles kertoo kasvaneensa James Bondia katsoen ja sanoo, kukapa ei tahtoisi esittää maailmankuulua James Bondia. Hän rakastaa agenttielokuvia ja vakoojan näytteleminen olisi hänen unelmansa.

Tällä hetkellä mies kuitenkin keskittyy musiikkiuraansa. Hän julkaisi äskettäin Lights Up -sinkun, joka kohottaa mielialaa. Hän kuvailee kappaleen toimivan vapauttavana ja tuottavan positiivisia ajatuksia muutaman matalalentoisemman vuoden jälkeen. Harry Styles nousi aikoinaan kuuluisuuteen One Direction -yhtyeestä.

Uusimmat