Povipommi haluaa koristella joulukuusia työkseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Rakkauden ja onnen tänä vuonna löytänyt glamourmalli Jodie Marsh rakastaa joulua. Hän pitää erityisesti joulukoristeista ja kuusen koristelemisesta. Naisen kotona on tänä vuonna kahdeksan joulukuusta ja hän on nyt koristellut ne kaikki.

Vaikka jouluun on vielä muutama kuukausi aikaa, on brittiläinen malli ja televisiopersoona Jodie Marsh aloittanut kotinsa koristelemisen kuusijuhlaa varten. Nainen on esitellyt kotinsa hohdokkaita joulukuusia sosiaalisessa mediassa. Nainen paljastaa, että voisi koristella joulukuusia työkseen vuoden jokaisena päivänä.

Jodie Marsh seurustelee nykyisin 23-vuotiaan Collins Nuttallin kanssa. Nuori mies on palauttanut nelikymppisen naisen uskon miehiin ja saanut hänet taas luottamaan rakkauteen. Jodie Marsh on pakastanut munasolujaan, jotta he voivat saada biologisia lapsia tulevaisuudessa niin halutessaan.

Uusimmat