Uusia perinteitä loppuvuoden juhliin? Kokeile näitä ideoita

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Halloweenin jälkeen alkaa joulukauteen valmistautuminen. Tämä tarkoittaa monille pikkujouluja ja sukulaisten aktiivisempaa tapaamista. Jos on kyllästynyt joka vuosi samoihin puuhasteluihin, kannattaa kokeilla uudenlaisten perinteiden perustamista.

Glögi-illan sijaan voi pitää ystävilleen lautapeli-illan. Pane tarjolle aikakauteen sopivia naposteltavia, kuten piparkakkuja, juustoja, pähkinöitä ja erilaisia voileipäkeksejä. Järjestä samalla piparkakkujen koristelukilpailu – tai vaikkapa joululeivonnaisten maisteluraati. Moni on innostunut järjestämään iltajuhlien sijaan pikkujoululounaita ja -brunsseja.

Jos haluaa säästää lahjakustannuksissa, voi sopia jokaisen perheenjäsenen kanssa kuka ostaa kenellekin yhden paketin. Sen voi myös arpoa ja ehdoksi asettaa esimerkiksi tietyn summan. Joulupuuron sijaan voi tarjoillla mukikuppikakkuja, jotka on maustettu piparmintulla, piparkakkumausteilla tai vaikkapa luumuhillolla. Älä tyydy tylsään ja vanhaan ratkaisuun. Nyt on trendikästä, että esimerkiksi joulukuusi on musta.