Sielunkumppanit ovat kuin magneetteja – löytävät lopulta toistensa luokse

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Sielunkumppani on kuin oma vastakappale, jonka vetovoimaa on lähes mahdotonta vastustaa. Etkö ole vielä löytänyt tosirakkautta? Ihmismagneetin tavoin puoleensa vetävä henkilö on todennäköisesti olemassa, mutta hän saapuu elämääsi kun hetki on oikea.

Rakkaus on energiaa. Se on myös hormonien aiheuttama tunneryöppy, mutta samalla myös selittämätöntä sielujen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Toisinaan tämä energia synkronoi käsittämättömän hyvin toisen ihmisen kanssa. Sanotaan, että ihmisten välillä on kemiaa ja kipinää. Sielunkumppania ei tarvitse etsiä – yleensä hän saapuu silloin kuin vähiten odottaa. Jos kaksi ihmistä on aidosti tarkoitettu toisilleen, tulee se tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin.

Lessons Learned in Life -sivusto esittää teorian, että aito rakkaus on muutakin kuin kahden ihmisen mielen, sydämen ja sielun välinen yhteys. Se on kokemusten ja ajan muodostama sidos, jossa molempien tulee ensin kulkea oma matka tahollaan ennen toisiinsa kietoutumista. Toisinaan elämä on sellainen, että se heittää eteen kasapäin haasteita ennen kuin voi muodostua onnellisemmaksi.

Sanotaan, että kaikella on tarkoitus. Niin on myös tuskalla ja vaikeuksilla. Usein vaikeat elämäntilanteet pakottavat ihmisen selviytymään ja löytämään siten uusia puolia itsestään. Siten syntyy uusi ja rehellisempi minä, jonka on myös helpompi löytää kaltaisensa. Oma ihminen, joka on odottanut oikeaa hetkeä. Aidon sielunkumppanin tavatessaan tajuaa, että aiemmat ihmiset eivät ole tarjonneet läheskään niin suuria ja mahtavia tunteita ja yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin hän.