Edesmenneen Ezkimon albumi ilmestyy 2020 – oli suomiräpin uranuurtajia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ezkimo-taiteilijanimeä käyttänyt räppäri Mikko Mutenia menehtyi kesäkuussa 2015 yllättäen vain 35-vuotiaana kesken uuden musiikin äänitysten. Tuolloin puolivalmiiksi jääneen levyn tuottajana toiminut Ezkimon veli Juho ”Juan Muteniac” Mutenia laittoi biisiaihiot pöytälaatikkoonsa.

Mutenia ajatteli, että nämä laulut jäävät vain hänen ja edesmenneen veljensä yhteiseksi salaisuudeksi. Viime kesänä Mikon kuolemasta tuli kuluneeksi neljä vuotta. Juholle tuli samoihin aikoihin vahva fiilis siitä, että aikaa on kulunut tarpeeksi ja että hän on valmis saattelemaan kesken jääneen albumin loppuun. Ezkimon albumi Agentti Sumo ilmestyy Mikko Mutenian 40-vuotissyntymäpäivänä 3.helmikuuta 2020.

– Aiemmin tuntui todella raskaalta yrittää tarttua tähän projektiin, mutta nyt mun mielestä on vaan mahtavaa kuulla Mikon ääntä ja tehdä töitä meidän yhteisen jutun kanssa. Ennen tämä projekti edusti mulle surua ja menetystä, nyt teen tätä ilon kautta ja saan tästä tosi paljon itsekin. Tää on myös mulle henkilökohtainen matka, koska meidän yhteisen jutun vieminen loppuun on tosi vapauttava kokemus, Juho Mutenia kertoo.

– Ainoan sisaruksen menettäminen on käsittämättömän hirveä kokemus, mutta vastoinkäymisiä on kaikkien tiellä ja hyväksymällä mitä elämässä tapahtuu voit perspektiivien muuttuessa nauttia elämästä joskus enemmän kun koskaan ennen. Kun käyt tosi pimeässä, näet valon vielä kirkkaampana. Haluan omistaa tän levyn kaikille, jotka on menettänyt sisaruksen.

Juho aloitti albumin uudelleentyöstämisen noin puoli vuotta sitten ja sai sen valmiiksi joulukuun alussa. Levyn ensimmäisenä singlenä julkaistaan Ajan henki -niminen kappale, jolla fiittaa Anssi Kela.

– Kuuntelin nuorena Anssi Kelaa tosi paljon, ja sen ekat soolojutut inspiroi mua yhdistämään kitaran soittamiseen myös koneita. Anssi vieraili myös Ezkimon debyyttialbumilla, joten Anssin mukana olo tällä biisillä on älyttömän hienoa, Juho kertoo.

– Kun ilmoitin että aion viedä albumiprojektin loppuun, sain heti monta yhteydenottoa kiinnostuneilta julkaisijaehdokkailta. Tämä on itselleni niin tärkeä projekti, että halusin tähän myös mukaan musiikkimaailmasta ihmisiä, joille tämä on enemmän kun pelkkä albumi. Päädyin lopulta Sonyyn, koska yhtiön nykyisellä toimitusjohtaja Henri Lanzilla oli musiikillista historiaa Mikon kanssa ja mukana oleminen tässä viimeisessä albumissa oli myös hänelle tärkeä juttu, Juho Mutenia kertoo.