Yhdysvaltalaisen lentokenttähotellin asiakkailla on mahdollisuus nauttia drinkeistä ainutlaatuisessa miljöössä. New Yorkin John F. Kennedyn kansainvälisen lentoaseman TWA Hotel on muuttanut vanhan lentokoneen ravintolaksi.
Vuoden 1958 Lockheed Constellation -matkustajakone sijaitsee aivan TWA-terminaalin ulkopuolella. Se on sisustettu retrohenkiseen 1960-luvun tyyliin. Design Boom -sivuston mukaan cocktailbaarilla osoitetaan kunniaa TWA-termnaalin suunnitelleelle suomalaisarkkitehti Eero Saariselle, sillä ravintolan pöydät ovat hänen suunnittelemiaan.
John F. Kennedyn kansainvälisen lentoaseman TWA-terminaali suljettiin vuonna 2001. Se muutettiin 18 vuotta kestäneen peruskorjauksen myötä 512-huoneiseksi lentokenttähotelliksi.


Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten hotelli, lentoasema, lentokenttä, lentokone, New York tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu, Viihdeuutiset -osioistamme.