Nyt se paljastui: Ihmis-Ken on jatkossa nainen – ihmis-Barbie nimeltä Roddy

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Brasilialainen Rodrigo Alves on kerännyt useamman kuukauden ajan rohkeutta astua julkisuuteen uuden persoonansa kanssa. Hän on kertomansa mukaan tuntenut aina olevansa nainen, mutta uskaltaa vasta nyt elää transsukupuolisena. Hän haluaa kutsuttavan itseään jatkossa nimellä Roddy.

Jatkuvasti ulkonäköään muokkaava 36-vuotias Roddy kertoo Mirror-lehdelle, että hänet on tunnettu Ihmis-Keninä, mutta hän on aina tuntenut itsensä Barbieksi. Hän on elänyt kulissien takana naisen elämää jo kolme kuukautta. Kerroimme aiemmin hänen sulkeneen Instagraminsa ja poistaneen kaiken sisällön. Nyt hän on tehnyt paluun myös sosiaaliseen mediaan.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Roddy on ottanut hormoniruiskeita saadakseen naisellisemman lantion, pienemmän peniksen ja isommat rinnat. Hän aikoo korjauttaa sukupuolensa myöhemmin leikkauksen avulla. Roddyn tarkoituksena on, että vartalo on yksi yhteen mielen kanssa. Tähän kuuluu tietysti myös silikonirintojen ottaminen, aataminomenan poistattaminen, karvoituksen eliminoiminen, leuan kaventaminen ja sukupuolen korjaaminen.

Hän on käyttänyt jo ennen tätä yli puoli miljoonaa euroa plastiikkakirurgiaan.

https://www.instagram.com/p/B65j9zAl1Tx/

https://www.instagram.com/p/B66jcPfldly/

https://www.instagram.com/p/B66p_ZNlPni/

https://www.instagram.com/p/B68t4fdlGjL/

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.