Kaksikko heitteli huonekaluja parvekkeelta – lipasto lensi kuudennesta kerroksesta Lahden Liipolassa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Lahden Liipola tunnetaan pahamaineisena lähiönä. Nyt alueen asukkaat ovat päässeet todistamaan huonekalujen lentämistä kerrostalon kuudennesta kerroksesta. Poliisi kertoo kalusteiden heittelyn tapahtuneen keskiviikkona iltapäivällä osoitteessa Pohjoinen Liipolankatu 12.

Hämeen poliisin kertoman mukaan asunnosta heitettiin muun muassa lipasto ja puisia sängynjalkoja. Talon edustalla oli ollut ihmisiä teon aikana. Kukaan ei loukkaantunut maahan lentäneiden huonekalujen takia.

Poliisi tavoitti kyseisen talon asunnosta kaksi ihmistä. Toinen oli noin 25-vuotias mies ja hänen seurassaan oli noin 55-vuotias nainen. Kaksikko otetttiin kiinni epäiltynä vaaran aiheuttamiseen. Rikoslain mukaan vaaran aiheuttaminen on rangaistavaa, mikäli henkilö tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttaa toiselle vakavan hengen tai terveyden vaaran.