Lapsiperheen äiti paljasti – tienaa maailman vanhimmalla ammatilla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Neljän lapsen brittiäiti kertoo löytäneensä itselleen unelmiensa ammatin prostituution parista. Hänen päiväohjelmaansa kuuluu lasten kouluun viemisen jälkeen seksin harrastaminen ventovieraiden miesten kanssa. Hän tienaa noin 230 euroa tunnilta, joten viikkoansiot voivat nousta peräti 4.700 euroon.

Nottinghamissa asuva 34-vuotias Victoria esiintyy BBC Two -kanavalla esitettävällä Louis Therouxin dokumentilla nimeltään Selling Sex. Dokumentissa kerrotaan seksityöläisten arjesta, kun bordellit on vaihtunut heidän omiin koteihinsa ja markkinointi tapahtuu sosiaalisessa mediassa. Tämä on kannustanut uusia kasvoja alalle, sillä seksillä tienaa sievoisia summia.

– Pystyn sopimaan tapaamiset asiakkaiden kanssa siten, että ne sopivat lapsiperheen aikatauluun. Vien lapseni joka aamu kouluun ja panen heidät sänkyynsä nukkumaan joka ilta. Tienaan enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin, viisi vuotta itseään myynyt Victoria kertoo Closer-lehden mukaan.

Hänen uransa alkoi eliittideittipalstalta, kun rikkaat miehet halusivat toimia hänen rahoittajanaan ja maksaa naiselle seksistä. Hän huomasi, että pystyy tienaamaan muutamassa tunnissa sen, mitä normaalisti saisi viikon työurakasta. Hän loi profiilin seksin myymistä varten. Nykyisin hän pystyy ajattelemaan seksiä pelkkänä työnä, koska se tuottaa harvoin mielihyvää. Raha kuitenkin ratkaisee.