Suomalaisten huumekuolemat lisääntyneet – yhä useampi nuori kuolee huumeisiin

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut tilastot liittyen suomalaisten päihteidenkäytöstä. Tilastoissa on havaittavissa silmiinpistävä nousu nuorten huumeidenkäyttöön liittyen. Huumeiden ja lääkkeiden päihdekäytön aiheuttamat tapaturmaiset myrkytykset aiheuttivat vuonna 2018 yhteensä 188 kuolemaa Suomessa.

Huumemyrkytyksiin kuoli yhteensä 188 henkilöä, mikä on 12,6 prosenttia enemmän verrattuna vuoteen 2017. Huolestuttavaa on kuolemien lisääntyminen nuorimmissa ikäryhmissä. Huumeisiin kuolleista 79 ihmistä oli alle 30-vuotiaita.

Tilastojen mukaan vuonna 2018 kuoli huumeiden tai lääkkeiden yliannostukseen 20 alle 19-vuotiasta nuorta. Vuonna 2013 lukema oli vain kaksi kuollutta, joten määrä on kasvanut rajusti viidessä vuodessa. Noin 80 prosenttia huumausainesiin kuolleista oli miehiä, THL raportoi.

Uusimmat