Penismies pidätettiin – ehti kirjoittaa 40 Penis Man -graffitia

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Arizonassa on etsitty alkuvuoden ajan Penis Man -graffiteja tehtaillutta henkilöä. Nyt viranomaisten Penismiehelle julistama sota on vaikuttanut saaneen päätöksen. Poliisi on pidättänyt 38-vuotiaan Dusti Shomerin ilkivallanteoista syytettynä.

Hänen uskotaan olevan Penis Man -nimellä tunnettu henkilö, joka kirjoitti Daily Mailin mukaan nimimerkkinsä noin 40 paikkaan ympäri Tempeä ja Arizonan yliopiston kampusta. Penis Man -teksti ilmestyi esimerkiksi rakennusten seinille, liikennevaloihin ja liikennemerkkeihin.

Shomer kertoi sosiaalisessa mediassa protestoineensa Penis Man -graffiteilla korruptoituneita paikallisia poliitikkoja vastaan. Hän on aloittanut GoFundMe-varainkeruusivustolla kampanjan oikeudenkäyntikulujensa kattamiseksi.