Suomessa rikottiin lämpöennätyksiä tammikuussa – säät kuin maalis-huhtikuussa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomen eteläosissa on kummasteltu poikkeuksellisen leutoa talvea. Ihmiset ovat julkaisseet netissä kuvia pihoilleen tammikuussa puhjenneista kasveista ja siellä liikkuvista eläimistä, joita ei normaalisti sydäntalvella näe. Ilmatieteen laitos kertoo, että Lapin eteläpuolella rikottiin niin tammikuun keskilämpötilojen kuin ylimpien lämpötilojen ennätyksiä.

Tilastojen mukaan tammikuu oli ennätyksellisen leuto aina Oulun korkeudelle saakka. Tammikuu oli mittaushistorian leudoin yli 60 prosentilla Suomen pinta-alasta. Tammikuu oli ennätyksellisillä alueilla yleisesti 7‒8 astetta tavanomaista leudompi. Vertailujaksona on käytetty vuosien 1981‒2010 keskiarvoa.

– Osalla havaintoasemista edellinen ennätys rikkoutui jopa yli kahdella asteella. Tammikuun keskilämpötila vastasi monilla alueilla tyypillisiä maalis-huhtikuun vaihteen olosuhteita, kertoo meteorologi Pauli Jokinen.

Lämpimin tammikuu oli vuonna 1925, jolloin lauha sää ylsi myös Lappiin. Vertailukelpoisia koko maan tilastoja on olemassa 1900-luvun alusta. Keskilämpötilaennätysten ohella rikkoutuivat myös korkeimmat tammikuussa havaitut paikkakuntakohtaiset ylimmät lämpötilat.

Tammikuun ylin lämpötila, 9,2 astetta, mitattiin 21. päivänä kolmella paikkakunnalla: Jomalassa, Turussa ja Kruunupyyssä. Kuukauden alin lämpötila, -38,8 astetta, mitattiin Utsjoen Kevojärvellä sekä kuun 27. että 28. päivänä.

Uusimmat