Kirurgi tekaisi syöpiä leikattavakseen – potilaita kutsutaan nyt tarkastukseen

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Brittiläinen kirurgi Ian Paterson teki turhia leikkauksia potilailleen ja keksi heidän sairauksiaan. Hän muun muassa teki naisille turhia ja epäonnistuneita rintasyöpäleikkauksia. Hän jäi kiinni vuonna 2017, mutta nyt 11.000 hänen potilastaan kutsutaan tarkastuksiin.

Uhreja uskotaan olevan tuhansia. Mies saattoi muun muassa jättää uhriin syöpäkudosta leikkausoperaation yhteydessä. Toisaalta hän saattoi keksiä, että naisella oli esimerkiksi rintasyöpä ja sai siten potilaansa kalliisiin hoitotoimenpiteisiin. Hän työskenteli kirurgina yksityisellä klinikalla ja julkisella terveydenhoidon puolella vuosien 1998-2011 aikana.

Poliisi on tutkinut myös miehen potilaiden kuolintapauksia. Timesin mukaan 23 miehen potilasta menehtyi Patersonin toimiessa heidän lääkärinään. Hän kärsii parhaillaan 20 vuoden vankeusrangaistusta, mutta moni hänen potilaistaan haluaisi miehelle elinkautistuomion.