Seiska: Jope Ruonansuu kunto romahti – toimitettu sairaalaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Huippusuosittu suomalaiskoomikko Jope Ruonansuu on toimitettu viime viikonloppuna Päijät-Hämeen keskussairaalaan Lahteen. Syöpää sairastavan miehen kunto romahti huolestuttavasti. Hän on liian huonovointinen kommentoidakseen asiaa sairaalavuoteeltaan.

Seiska kertoo 55-vuotiaan Jope Ruonansuun ruokatorven pahanlaatuisen syöpäkasvaimen pienentyneen viime kesällä. Hän on kuitenkin ollut poissa julkisuudesta sen jälkeen, eikä suosikkikoomikon terveydestä ole uutisoitu. Nyt hän on joutunut sairaalahoitoon.

Jope Ruonansuun syöpä todettiin 2018 keväällä. Ruonansuu hakeutui tällöin lääkäriin huomattuaan olevansa tavallista väsyneempi ja laihtuneensa kymmenen kiloa lyhyessä ajassa. Kasvain löytyi tähystyksessä Ruonansuun ruokatorvesta.

Stara tapasi Ruonansuun kesällä 2016, jolloin hän kertoi haastattelussa musiikkinsa lisäksi muun muassa isäksi tulemisesta sekä 40 kilon laihtumiseen johtaneesta leikkauksestaan. Jope toivoi paluuta televisioon ja oman elokuvan tekemistä.