WHO muistuttaa: Aivastelu ei ole koronaviruksen oire

Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronaviruksesta ja sen oireista liikkuu monenlaisia väitteitä, joista osa ei pidä paikkansa. Nyt maailman terveysjärjestö on julkaissut listan viruksen tyypillisimmistä oireista.

Terveysjärjestö WHOn mukaan aivastelu ei lukeudu koronaviruksen tyypillisiin oireisiin. Aivastelu on siis todennäköisemmin merkki esimerkiksi flunssasta tai keväällä yleisistä allergioista kuin Covid-19 -viruksesta.

Taannoin virallisesti pandemiaksi lukitellun koronaviruksen tyypillisiä oireita ovat sen sijaan kuume ja yleensä kuiva yskä. Monilla tartunnan saaneille on ilmennyt myös särkyä, hengenahdistusta väsymystä ja kurkkukipuja. Harvinaisempia oireita ovat nenän vuotaminen ja ripuli.

 

WHO