Koira kerjäsi omistajansa kanaa – oma ei kelvannut

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Toisinaan toisen ihmisen ateria voi vaikuttaa herkullisemmalta kuin omalla lautasella oleva ruoka, jolloin henkilö voikin kokea potevansa annoskateutta. Nyt videolla nähdään hauska esimerkki koirasta, joka kärsii pahanlaatuisesta annoskateudesta.

Huvittavalla YouTube-videolla nähdään suloinen siperianhusky, joka himoitsee hänen omistajansa lautasella olevaa kanaa. Koira ei ole huomannut sitä, että nainen syö täysin samaa ruokaa, jota on koirallekin laitettu tarjolle iso annos lemmikin omalle lautaselle.

Eläimet osaavat kerjätä omistajiltaan ruokaa ja herkkupaloja todella suloisilla ilmeillä katsomalla ihmisiä pyöreillä silmillään. Naista koiran kerjääminen tuntui kuitenkin lähinnä ärsyttävän, koska nirsoileva koira näyttäisi haluavan sekä naisen annoksen että omansa.