IL: Hallitus aikoo rajoittaa Uudeltamaalta poistumista – myös ravintolat suljetaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme eilen miten ministeri Katri Kulmuni väläytti aamun televisiohaastattelussa mahdollisuutta, että Suomessa rajoitetaan merkittävästi kansalaisten liikkumista, koska aiemmin annetut suositukset sosiaalisten kontaktien välttämisestä olivat kaikuneet monilta osin kuuroille korville. Nyt Iltalehti kertoo saaneensa tulevista päätöksistä ennakkotietoja.

Iltalehti kertoi hetki sitten, että sen useista eri lähteistä saamien tietojen mukaan hallitus olisi mahdollisesti rajoittamassa Uudeltamaalta poistumista ja sulkemassa ravintolat. Uusista rajoituksista on lehden mukaan määrä kertoa suomalaisille jo tänään tiistaina. Mikäli Uusimaa suljetaan, voi maakunnan rajan yli liikkua vain perustellusta syystä tai viranomaisten luvalla.

Eilen vahvistui, että Suomi avaa huoltovarmuusvarastonsa, koska sairaaloista on jo nyt epidemian alkuvaiheessa loppumassa esimerkiksi suojavarusteet. Koronatestejä ei voida tehdä kaikille oireista kärsiville, koska Suomi ei ollut varautunut asianmukaisesti testien laajamittaiseen tekemiseen. Testeissä tarvittavia kertakäyttöisiä osia ei nimittäin ole tarpeeksi varastoissa, eikä niitä saada tällä tietoa myöskään ostettua lisää.

– Kulutustuotteet ovat valitettavasti kovin kilpailtuja markkinoilla ja valitettavasti ihan sitä määrää ei pystytty hankkimaan kuin ehkä tarvittaisiin. Analytiikka on hyvin korkean teknologian toimintaa ja siellä on hyvin erikoistuneita laitteita, joihin ei voi ihan mitä hyvänä osia tuolta varastosta kaivaa, vaan sitten ne täytyy joko saada sieltä toimittajalta tai sitten pitää pystyä rakentamaan ihan vastaavat, HUS:in diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoi Yleisradiolle.