.

StaraTV: Viinislushie on kesän hittijuoma – näin helposti teet sen itse

Kuuma kesä alkaa jo olla ovella, kun vappuaattoon on enää vajaa viikko aikaa. Pandemian vuoksi vappuna ei juhlita suurissa ihmisjoukoissa, mutta kotioloissa keväistä juhlaa voi silti viettää nautinnollisesti. Eräs mainio tapa on nauttia hyvästä ruoasta ja juomasta. Nyt Stara esittelee tulevan kesän hittijuoman.

Testasimme toimituksessa millainen tulos saadaan, kun punaviiniä ja valkoviiniä pakastetaan kuutioiksi ja sen jälkeen ne yhdistetään kesäisen raikkaaksi viinislushie-jäähilejuomaksi. Käytimme testissä punaviininä erityisen makeaa australialaista Jam Shed Shirazia, joka toimii erityisen hyvin myös viileänä. Valkoviiniksi valitsimme kuivan Hardys Bin 141 Colombard Chardonnayn. Mukaan olisi voinut valita myös roseviinin.

Kuva: Stara
Kuva: Stara

Ensin viinit pakastetaan jääkuutioiden tavoin, mutta samalla tulee muistaa, että viinien sisältämän alkoholin vuoksi jäätyminen kestä vettä pidempään. Lopulta jääpalat kaadetaan tehosekoittimeen, jossa jääpaloista muodostuu saman tien juotavissa oleva slushie. Valmis juoma kannattaa kaataa viilennettyihin viinilaseihin ja halutessaan juoman voi koristella esimerkiksi mansikoilla tai muilla marjoilla.

Uusimmat

.