.

Verta voi luovuttaa edelleen – muista varata aika ennakkoon

Lifestyle · Terhi Piiroinen

On ensiarvoisen tärkeää, että terveet ihmiset luovuttavat edelleen verta. Vakavasti sairaat potilaat ja muun muassa onnettomuuksien uhrit tarvitsevat verivalmisteita päivittäin myös epidemia-aikana. Verenluovuttajia palvellaan nyt ensisijaisesti ajanvarauksella.

– Kannattaa seurata veritilannetta nettisivuillamme ja tulla varsinkin kutsuttaessa. Varaathan ajan verenluovutukseen etukäteen, jolloin vältymme ruuhkilta, sanoo Veripalvelun vastaava lääkäri Johanna Castrén Veripalvelusta.

Ajanvarauksen voi tehdä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kautta. Pandemian myötä veren tarve on laskenut jonkin verran, koska suunniteltuja, kiireettömiä leikkauksia ei tehdä. Silti tarve on edelleen useille sadoille verenluovuttajille päivässä. Käytäntöjä on muutettu verenluovutuspaikoilla, eivätkä luovuttajat saa ottaa saattajia tai lapsia mukaan.

Uusimmat

.