Rita Ora otti aurinkoa – rantakunto todellakin kohdallaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulajatähti Rita Ora on ollut sosiaalisessa mediassa yksi niistä poptähdistä, jotka ovat hyvin näkyvästi tehneet asioita sen eteen, että koronaviruksen leviäminen saataisiin pidettyä kurissa. Hän on kehottanut ihmisiä jokaisessa julkaisussaan pysymään kotonaan. Äskettäin moni oli ihmeissään, koska tähti itse ei itse noudattanut kehotustaan.

https://www.instagram.com/p/B_aMIpGD-7G/

Koronakaranteenin vuoksi Rita Ora ei ole päässyt loma- ja työmatkoille, mutta siitä huolimatta hän on nyt uskaltautunut ulkosalle nauttimaan kevätauringosta niukoissa bikineissä. Popkaunottaren tarkoituksena oli hankkia hieman D-vitamiinia luonnon omin keinoin.

https://www.instagram.com/p/B_IM3yIjTyr/

Rita Ora on jättänyt Lontoossa sijaitsevan asuntonsa ja matkustanut noin 240 kilometrin päähän maaseudulle. 29-vuotias tähti oli suunnitellut matkan jo aiemmin ja vuokrannut maalta ison talon, jossa hänen oli määrä työstää tulevaa albumiaan. Koronaviruksen iskettyä matka olisi tietenkin pitänyt perua, mutta tähti päätti oman viisihenkisen työryhmänsä kera matkustaa maaseudulle tekemään musiikkia.