Jymy-ylläty: Huippusuositut Twilight-kirjat saavat jatkoa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Stephanie Meyerin Twilight-kirjat ja niiden pohjalta tehdyt elokuvat nousivat valtavaan maailmanlaajuiseen suosioon 2000-luvun alkupuolella. Nyt kimalteleva vampyyriromanssi on saamassa fanien iloksi jatkoa.

Stephanie Meyer on paljastanut verkkosivuillaan julkaisevansa uuden Midnight Sun -nimisen kirjan. Kirja kertoo Twilight-sarjan tarinan vampyyri Edwardin näkökulmasta. Meyer työsti tarinaa alun perin jo 12 vuotta sitten, mutta hän hylkäsi idean silloisen käsikirjoituksen vuodettua internetiin.

Midnight Sun ilmestyy Yhdysvalloissa 4. elokuuta. Twilight-sarjan aikaisempia osia on myyty maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa kappaletta. Kirjojen pohjalta tehtiin myös samalla tavoin valtavan suosion saavuttanut elokuvasarja, jossa päärooleja esittivät Kristen Stewart ja Robert Pattinson.