Koiria koulutetaan nuuskimaan merkkejä koronavirustartunnasta

Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lähitulevaisuudessa koronaviruksen leviämistä saatetaan torjua yllättävällä tavalla. Tutkijat nimittäin selvittävät, voisivatko hyvästä hajuaististaan tunnetut erottaa virustartunnan saaneet nuuskimalla heitä.

Tutkijat yrittävät Washington Post -lehden mukaan kouluttaa koiria tunnistamaan hajuaistinsa avulla ihmisistä koronaviruksen oireita. Tavoitteena on, että koronakoiria voitaisiin käyttää esimerkiksi lentokentillä, sairaaloissa ja työpaikoilla.

Koiria on koulutettu koronan tunnistamiseen jo Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Lontoon yliopiston tartuntatauhtien ehkäisykeskuksen johtaja James Loganin mukaan yksi koira kykenisi nuuskimaan mahdollisia tartuntoja jopa 250 ihmisestä tunnissa.

Pennsylvanian yliopistossa kahdeksaa labradorinnoutajaa koulutetaan positiivisen covid-19 -testituloksen saaneiden potilaiden virtsa- ja sylkinäytteiden avulla. Koiria on aikaisemmin kyetty kouluttamaan tunnistamaan ihmisistä esimerkiksi malarian ja syöpien oireita.