Wuhan haluaa estää uuden tartunta-aallon – kaikki 11 miljoonaa asukasta testataan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kiinan Wuhanista liikkeelle lähtenyt koronaviruspandemia on saanut kiinalaiset ennakoimaan ja toimimaan ennennäkemättömän tehokkaasti. Maan viranomaiset ovat huolissaan taudin toisen aallon muodostumisesta, joten kaikki Wuhanin kaupungin asukkaat testataan.

Koronavirustesti tehdään kaupungin 11 miljoonalle asukkaalle kymmenen päivän aikana. Maailmanterveysjärjestö WHO on suositellut massatestausta tartuntaketjujen pysäyttämiseksi. Koronavirus on monilla oireeton, eikä sitä voi todeta muuten kuin testaamalla. Wuhanissa on nyt todettu viisi uutta tartuntaa ensimmäisen kerran huhtikuun alun jälkeen ja kaikki tartuntaa kantaneet potilaat ovat olleet oireettomia.

BBC:n mukaan Wuhanin näyttävä massatestaus on myös näpäytys Yhdysvalloille. Kiinalaiset haluavat näyttää mallia, kuinka pandemia pysäytetään tehokkaasti. Wuhan onnistui kitkemään viruksen leviämisen jo kerran.