Sääntö-Suomi iski jälleen – tippa vettä tuoppiin tekee siitä laillista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa on jo vuosikausia äimistelty kerta toisensa jälkeen järjenvastaisuuksia varsinkin alkoholilaissa. Kaksi vuotta sitten lakia saatiin päivitettyä vastaamaan 2000-luvun tarpeita, mutta yhä edelleen siinä on valuvikoja, joita viranomaiset tulkitsevat yleensä ahtaimman mahdollisen maailmankuvan mukaan. Nyt Helsingissä sijaitseva Pien Shop & Bar kertoo joutuneensa viranomaisten hampaisiin ilmiannon perusteella.

– OLEMME TEHNEET VÄÄRIN. Onneksi joku kansalainen on ollut skarppina, ja jälleen kerran (olemme jo pudonneet laskuista monennenko kerran) ilmiantanut meidän toimintamme viranomaisille. Tällä kertaa sillä poikkeuksella tosin, että lakikirjan tutkimisen ja viranomaisten kanssa keskustelun jälkeen, ymmärsimme tehneemme virheen. Vakavan, pahan virheen, ravintola kertoi Facebookissa.

Ravintolan tekemä rike antaa perustellun syyn ihmetellä lainsäädännön puutteellisuutta ja viranomaisten tulkintaa siitä. Joku voisi jopa kysyä eikö viranomaisilla ole mitään oikeaa tekemistä. Ravintola kertoi verkossa avoimesti rikkeestä, johon se syyllistyi.

– Tarjoilimme viime viikonloppuna olutta muusta kuin valmistajan sulkemasta astiasta. Olemme pahoillamme. Tempauksemme, jossa myimme kahta olutta hanasta baarimme edessä, oli täten laiton. Keskustelimme tästä viranomaisten kanssa, ja pääsimme onneksi yhteisymmärrykseen, ravintola kertoi.

Jos alkoholilain rikkominen oli hämmentävä, on sitä myös ratkaisu ongelmaan. Anniskelu on nimittäin laillista, hyvin pienellä lisätyöllä, jonka järkevyyttä voidaan kuitenkin perustellusti kyseenalaistaa. Lailliseksi oluttuopista tekee tippa vettä.

– Mikäli lisäämme jokaiseen tarjoamaamme tuoppiin pipetillä yhden tipan vettä, ja laitamme tuoppiin kannen päälle, voimme jatkaa toimintaamme. Näin siis teemme. Olemme siis jatkossa kyseisen tuotteen valmistaja, ja tällöin meidän sulkema astiamme on riittävä. Toivottavasti kyseinen kansalainen on nyt tyytyväinen – harmi että tämä aiheuttaa enemmän muoviroskaa mutta näillä mennään.

https://www.facebook.com/pienbottleshop/posts/1413514718832288