Yötön yö alkoi Utsjoella – aurinko laskee vasta 28. heinäkuuta 2020

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomi tunnetaan maailmalla muun muassa yöttömästä yöstä, jota saadaan koko maassa nauttia pääasiassa vain juhannuksen liepeillä keskikesällä. Utsjoella tilanne on kuitenkin aivan toinen, sillä tauoton päivänvalo alkoi siellä viikonloppuna. Seuraavan kerran aurinko laskee vasta tiistaina 28. heinäkuuta kello 0.36.

Viime viikolla suomalaiset saivat kokea Etelä-Suomea myöden toukokuun puolivälin takatalven, kun lumisade tuprutti maan valkoiseksi ja öisin oli pakkasta. Nyt pitkän aikavälin ennusteet antavat kuitenkin odottaa jotain parempaa, sillä loppuviikoksi esimerkiksi Foreca ennustaa jopa 20 asteen plussakelejä.

Sitä ennen voi olla kuitenkin edelleen luvassa hyvin monipuolisia säätiloja, sillä takatalven mahdollisuus on edelleen olemassa ja tiistaiksi on luvassa jopa ukkosia ja torstaina lumipyryt ovat mahdollisia. Viime vuonna samaan aikaan Suomessa saatiin jo nautiskella yli 25 asteen helteistä.