Rihanna paljasti uransa alkuvaiheita: ”Epäilijät kutsuivat yhden hitin ihmeeksi”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jo 15-vuotisen uran tehnyt arbadossyntyinen Rihanna lukeutuu nykyään maailman suurimpiin poptähtiin, minkä lisäksi hänet tunnetaan näyttelijänä ja liikenaisena. Uransa alkuvaiheessa tähteä ei kuitenkaan otettu aina vakavasti.

Rihannan debyyttisingle Pon de Replay julkaistiin 24. toukokuuta 2005 tähden ollessa vasta 17-vuotias. Lauluntekijä ja tuottaja Evan Rogersin mukaan ihmiset kuvailivat hänelle Rihannaa söpöksi, mutta haukkuivat hänen laulutaitojaan. Roger kertoo Vulture-lehdelle ärsyyntyneensä kommenteista, sillä hänen luottonsa poptähteä kohtaan oli jo tuolloin suuri.

Rihannan itsensä mukaan moni uskoi hänen jäävän vain yhden hitin ihmeeksi. Artisti kuitenkin työskenteli ahkerasti osoittaakseen toisin. Epäilijöiden kommentit osoittautuivat lopulta vääriksi SOS- ja Unfaithful-singlejen menestyksen myötä.

– En osaa sanoa missä näen itseni viiden vuoden sisällä, mutta voin kertoa tekeväni parhaani ollakseni mahdollisimman menestynyt artisti. Haluan että minut muistetaan Rihannana, karibialaisena artistina joka saapui Yhdysvaltoihin ja löi itsensä läpi kansainvälisesti, Rihanna julisti ensimmäisessä MTV-haastattelussaan vuonna 2005.