Legendaarisen Misfits-punkbändin entinen rumpali kuollut

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuonna 1977 perustettu Misfits lukeutuu punk-genren ikonisimpiin yhtyeisiin. Nyt bändin entinen rumpali Joey Image on kuollut. Image oli menehtyessään 63-vuotias.

Muusikon kuolinsyytä ei ole paljastettu, mutta hän oli sairastanut vuosien ajan maksasyöpää. Hän haki rahoitusta hoidolleen GoundMe-sivustolla ja oli ehdolla maksasiirrännäisen saajaksi Miamin yliopistollisessa sairaalassa.

Joey Image liittyi Misfitsiin yhtyeen uran alkuvaiheessa vuonna 1978, soittaen Horror Business -levyllä ja Night of the Living Dead -singlellä. Erottuaan yhtyeestä The Damnedin kanssa tehdyn pahamaineisen Iso-Britannian kiertueen jälkeen hän soitti lukuisissa bändeissä, kuten Whorelords, Strap-Ons ja The Undead. Hän liittyi väliaikaisesti takaisin Misfitsin riveihin vuonna 2000 järjestettyä esiintymistä varten.

 

R.I.P. Joey Image (The Misfits)

Publiée par The New York Hardcore Chronicles Page sur Lundi 1 juin 2020