Suomalaisbloggari Sara Tickle ei peittele selluliittia – rehelliset kuvat ihastuttavat

Fitness Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sara Tickle, oikealta nimeltään Sara Vanninen, on 30-vuotias bloggaaja, joka kirjoittaa niin hyvinvoinnista, liikunnasta, trendeistä ja matkustamisestakin. Naisella on myös vakuuttava seuraajakunta myös sosiaalisen median puolella, jossa Sara päätti käsitellä nyt kehopositiivisuutta upealla kuvaparilla.

Sara Tickle julkaisi itsestään kaksi kuvaa, joissa nähdään sama keho kahdessa eri asennossa. Kumpikin kuva on upea, mutta toisessa kuvassa Sara on mielestään edustavampi, koska siinä valo ja kehon asento ovat sellaisia, että jalat näyttävät linjakkaammilta ja iho sileämmältä.

View this post on Instagram

Sama keho – eri asento. 11 vuoden sisällöntuoton aikana mun valokuvat ovat muuttuneet aika paljon, mutta yksi asia on pysynyt samana: julkaistavat kuvat on valittu aina sieltä skaalan edustavimmasta päästä. Olen toki julkaissut epäonnistuneita ilmeitä ja hölmöjä tilannekuvia, mutten koskaan niitä mistä oon aidosti tuntenut epävarmuutta. Ne on aina poistettu. Koko hommahan on ihan hemmetin twisted. Samaan aikaan kun hurraan sille, että mediassa alkaa pikkuhiljaa näkyä aitous ja erilaisuus (vaikuttajien lisäksi esim katalogikuvissa eri kokoiset/väriset/ikäiset kehot – esim @lindexofficial & @hallaxhalla arvostan ihan suunnattomasti sitä mitä teette, kiitos!), valitsen edelleen itsestäni ne "edustavimmat kuvat", joissa iho on sileä ja raajat näyttää vähän pidemmiltä. Joku mun sisällä sanoo, että näppylät, raskausarvet ja selluliitti kannattaa pitää piilossa, vaikka samaan aikaan olen muka sitä mieltä että tää maailma tarvitsee enemmän aitoutta ja epätäydellisyyttä. Juuret siihen haluun näyttää just siltä tietyltä Saralta on aivan sairaan syvällä. Siihen vaikuttaa niin tuhottoman moni asia aina yhteiskunnan ja median luomista paineista julkiseen arvosteluun. Kun on nähnyt tarpeeksi paljon samanlaisia omaa identiteettiä vahvistavia kuvia, alkaa sitä ajatella (niin sinä itse, kuin kaikki muutkin) että tolta minä näytän, enkä miltään muulta. Mä haluaisin sanoa olevani ulkonäköpaineiden yläpuolella, mutta en mä ole. Tilanne ei ole sama kuin 10 tai 5 vuotta sitten, mutta matkalla tässä ollaan edelleen. Jotain kuitenkin haluan tehdä itseni ja yleisöni eteen koska tuntuu, että ajatukset aiheesta ovat kylväneet tarpeeksi pitkään. Olkoon tämä kesä siis alku sille kun myös mun kuvissa alkaa näkyä vähän laajemmin todellisuuden eri sävyjä ❤

A post shared by SARA TICKLE (@saratickle) on

Sara pohtii kuviensa myötä sitä, minkä vuoksi hän valikoi omalle kanavalleen aina sellaisia kuvia, jotka eivät välttämättä näytä koko totuutta tai kaunistelevat sitä. Nainen itse ihastelee kuvia, joissa naisen aito keho näytetään selluliitteineen, mutta itse kuitenkin vieroksuu sellaista kuvaa itsestään.

Sara Tickle kertoo poistaneensa itsestään aina kuvat, jotka saavat hänet kokemaan olonsa epävarmaksi. Naisen sisäinen ääni sanoo, että näpyt, arvet ja selluliitti tulee pitää piilossa, vaikka samaan aikaan Sara kaipaa maailmalta enemmän aitoutta ja epätäydellisyyttä. Naisen julkaisema kuvapari on saanut paljon ylistystä kommenteissa ja siitä on tykätty jo yli 10.000 kertaa.

View this post on Instagram

👄 1. NUDE vai 2. ROSE? Kommentoi suosikkisi ja olet mukana lahjakorttiarvonnassa. Joko @havucosmetics on teille tuttu? Kyseessä on ihana suomalainen yritys, joka valmistaa luonnonkosmetiikasta huulipunia. Tuotteet sisältävät pelkästään luonnonvahoja ja öljyä, sekä luonnonkosmetiikassa käytettyä pigmenttiä. Koko pakkaus on biohajoava, joten käytön jälkeen sen voi kierrättää biojätteeseen (!!). Ulkohylsy on käsintehty puusta ja sisähylsy on biohajoavaa muovia. Kommentoi 26.4 mennessä kumpi mun lookeista on enemmän mieleesi ja olet mukana 38€ lahjakortin arvonnassa. Tuolla summalla saat tosiaan omavalintaisen huulipunan HAVU verkkokaupasta. Vinkki! Mulla molemmissa lookeissa samaa huulipunaa myös poskissa! Punat toimivat mainiosti poskillakin! 😊 Psst. HAVU lanseerasi tänään kaksi uutta sävyä: PINK ja VIOLET. Yhteistyöjulkaisu toteutettu ilman korvausta, osana kotimaisten yritysten tukemista koronahaasteiden keskellä.

A post shared by SARA TICKLE (@saratickle) on