Sarjarattijuoppo pääsi vankilasta – narahti Helsingissä jo samana iltana

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kerroimme Helsingin seudulla poliiseja työllistäneestä sarjarattijuoposta, joka haluttiin telkien taakse toistuvista rattijuopumuksista ja liikennerikoksista. Käräjäoikeus hylkäsi vangitsemisesityksen lauantaina. Epäilty vapautettiin käräjäoikeuden päätöksellä.

Sama henkilö otettiin kiinni samana iltana 30. toukokuuta muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta epäiltynä Kehä I:llä Kannelmäessä Helsingissä. Hän oli ajanut varastetulla moottoripyörällä alkoholin ja huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena.

Miehen kyydissä oli myös voimakkaasti päihtynyt matkustaja. Rikoksista epäilty 1980-luvulla syntynyt mies vangittiin Helsingin käräjäoikeudessa maanantaina 1. kesäkuuta. Kyseessä on miehen 11. rattijuopumus pelkästään tämän vuoden aikana. Parin viimeisen vuoden aikana hän on ollut epäiltynä yhteensä 17 rattijuopumusrikokseen.