Näin syntyy kotitekoinen kebab – hittiresepti leviää nyt verkossa

Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kebab on monille tuttu ruoka ravintoloiden ruokalistalla, mutta mausteista kebabia pystyy tekemään myös kotona. Kebabin tekeminen on hyvin yksinkertaista eikä siihen vaadita kuin jauhelihaa ja reilusti mausteita.

Videoblogia YouTubessa pitävä MrTuomo on tunnettu etenkin videoistaan, joilla mies esittelee miten erilaiset herkulliset ruoat syntyvät kotikeittiössä. Nyt suosiota on alkanut keräämään video, jossa mies tekee uunissa kebab-lihapötkön.

Kebabin tekoon tarvitaan vähärasvaista naudan jauhelihaa ja mausteita oman mielen mukaan. Mies laittaa lihamassaan ruokalusikallisen savupaprikaa, chilijauhetta sekä valkosipulijauhetta. Teelusikallinen juustokuminaa, jauhettua korianteria ja suolaa heitetään vielä mukaan seokseen.



Lihamassaa pyöritellään ja vaivataan niin kauan, että se on mahdollisimman tasaista.

Lihamassasta kannattaa paistaa pieni koepala pannulla mausteiden tarkistamiseksi. Sen jälkeen liha muotoillaan pötköksi ja tehdään tiukaksi rullaksi vahvan alumiinifolion sisälle. Kebabia paistetaan kaksi tuntia aina 400 grammaa kohti, minkä jälkeen herkku on puolen tunnin lepäämisen jälkeen valmis siivutettavaksi.