The Flaming Lips esiintyi livenä – yhtye ja yleisö kuplien sisällä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronapandemia on vaikuttanut suurella tavalla musiikkimaailmaan, ja joissain maissa live-esiintymiset ovat edelleen käytännössä kiellettyjä. Nyt pitkän linjan vaihtoehtorockyhtye The Flaming Lips on esiintynyt yleisölle turvallisella ja sitäkin erikoisemmalla tavalla.

The Flaming Lips soitti keskiviikkona Race for the Prize -kappaleensa livenä Late Show with Stephen Colbert -ohjelmassa. Turvallisuuden takaamiseksi sekä soittajat että yleisö oli suljettu ikiomiin kupliinsa.

Suurikokoisia kuplia on nähty The Flaming Lipsin live-esiintymisissä ennenkin. Yhtyeen nokkamies Wayne Coynella on nimittäin ollut tapana harrastaa yleisösurffausta sellaisen sisällä. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun myös yleisö pääsi nauttimaan keikasta kuplien sisältä käsin.