Kanye West laajentaa tuotantoaan – julkaisee Yeezy-kosmetiikkasarjan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Miljardin arvoisen Yeezy-brändin omistava räppäri ja muotisuunnittelija Kanye West on jättänyt hakemuksen Yhdysvaltain patentti- ja rekisterikeskukseen omasta kosmetiikkatuoteketjusta. Hän aikoo saada jalansijaa vaimonsa ja kälynsä yritysten toimintakentältä.

Sekä Kanye Westin vaimolla Kim Kardashianilla että hänen kälyllään Kylie Jennerillä on menestyvät kosmetiikka-alan yritykset. Kanye Westiä tämä ei haittaa, vaan hän suunnittelee omien meikkivoiteidensa, hammastahnojen, itseruskettavien boiteiden, hajuvesien ja esimerkiksi hiusten hoitotuotteiden julkaisemista.

Page Sixin mukaan ei ole tiedossa, ovatko kosmetiikkatuotteet ilmestymässä piakkoin. Kylie Cosmetics on osittain Coty-merkin omistama ja yhtiö neuvottelee parhaillaan myös Kim Kardashianin KKW Beautyn osakkeiden hankinnasta. Kanyew Westin suunnitelmiin kuuluu kosmetiikkatuotteiden lisäksi kodin raikastimien ja aromaterapeuttisten tuotteiden myyminen.