Nyt se on varmaa: Oscar-gaala siirtyy

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronakriisillä on ollut suuri vaikutus viihdeteollisuuteen. Nyt Hollywoodin suurinta palkintojuhlaa, Oscar-gaalaa on päätetty pitkään jatkuneiden huhujen mukaisesti siirtää noin kahdella kuukaudella.

Ensi vuoden Oscar-gaala oli määrä järjestää 28. helmikuuta. Tapahtuman uusi päivämäärä on 25. huhtikuuta. Samalla ehdolle asetettavaksi kelpaavien elokuvien ensi-iltapäivämäärän takaraja siirtyy vuodenvaihteesta helmikuun loppuun.

Oscar-gaalaa päätettiin siirtää lukuisten vuoden 2020 elokuvaensi-iltojen siirryttyä kuukausilla. Myös lukuisia tuotantoja on jouduttu keskeyttämään ja elokuva-alan tapahtumia perumaan tai järjestämään digitaalisesti.

Oscar-gaalaa on juhlien yli 90-vuotisen historian aikana siirretty kolme kertaa. Vuonna 1938 tapahtumaa siirrettiin Los Angelesin tulvien vuoksi, vuonna 1968 Martin Luther Kingin murhan vuoksi ja vuonna 1981 presidentti Donald Reaganin salamurhayrityksen vuoksi.