Suomalaisartisteilta kuvia, joista voivat tavallisesti vain unelmoida – bikineitä, allasbileitä, auringonlaskuja

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Suomalaisten artistien kesän keikkahuippu on perinteisesti koettu juhannuksena, jolloin suosituimmat artistit ja yhtyeet ovat esiintyneet jopa viidessä tapahtumassa yhden viikonlopun aikana ja tehneet siirtymät ajan säästämiseksi helikopterilla. Tämä vuosi on kuitenkin jotain täysin muuta. Tilanne on poikkeuksellinen, koska koronakriisin vuoksi peruttiin kaikki merkittävät juhannusfestivaalit.

Huippuharvinainen vapaa kesäviikonloppu ja erityisesti vapaa juhannus on tapahtuma-alan ammattilaisten syvän kriisin keskellä kuin synkän pilven hopeareunus, ja monet suosikkiartistit ovatkin ottaneet tilaisuudesta vaarin. Sosiaalisessa mediassa on nimittäin nähty täysien festarikeikkojen sijaan kuvia lomamökeiltä, veneretkiltä ja uima-altaita.

Tällaisia kuvia ei ole aiemmin nähty eikä tulla jatkossakaan näkemään, mikäli kriisi on ensi kesään mennessä jo ohi ja festivaaleja voidaan taas järjestää normaalisti. Teimme pienen koosteen suosittujen suomalaistähtien juhannuskuvista. Yksi harvoista juhannuksena keikkailleista yhtyeistä oli Vaasan Sisäsatamassa esiintynyt Kuningas Pähkinä & Setä Tamu, joka esiintyi rajatulle joukolle ulkoterassin asiakkaita.

https://www.instagram.com/p/CBpectfjQuU/

https://www.instagram.com/p/CBqEWgvhKjO/

https://www.instagram.com/p/CBp04yhHjos/

https://www.instagram.com/p/CBqUGBzjH8j/

https://www.instagram.com/p/CBnYFuzF0gG/

https://www.instagram.com/p/CBoAm7SJHPH/

https://www.instagram.com/p/CBqiGlRjzdH/

https://www.instagram.com/p/CBqE4_mHR0e/

https://www.instagram.com/p/CBqknDoAZ04/