Hellejakso heikentää työtehoa – viidesosa suomalaisista kärsii kuumasta työpaikasta

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Onni on nyt niillä, jotka saavat nauttia kesälomasta trooppisen tirisevän hellejakson aikana. Työterveyslaitoksen mukaan kuitenkin viidesosa suomalaisista kärsii työpaikallaan liiallisesta kuumuudesta työpäivän aikana. Tämä heikentää työtehoa.

– Korkea työskentelylämpötila heikentää työn tuottavuutta, toimintakykyä, työmotivaatiota ja viihtyvyyttä. Työntekijän terveyspulmat voivat korostaa kuumuuden vaikutusta, Työterveyslaitokselta kerrotaan.

Osa ihmisistä on niin sanotuissa kuumatöissä vuoden ympäri, mutta hellejakso saattaa nostaa lämpötiloja entisestään. Työterveyslaitoksen tekemä tutkimus osoitti, että kukaan kyselytutkimukseen osallistuneista ei ilmoittanut olleensa sairauslomalla kuuman vuoksi. Kuumissa oloissa työskentely voi olla erityisen haastavaa esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudeista kärsivälle.

Hellejaksoilla kannattaa ennakoida ja suunnitella työt mahdollisuuksien mukaan siten, että työskentely tapahtuu viileämpänä vuorokaudenaikana. Korkeiden lämpötilojen todennäköisyys kasvaa myös Suomessa ilmaston lämpenemisen seurauksena.