NASA tarvitsee apua – avaruusvessan kehittäjälle 31 000 euron palkinto

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Painovoimattomuus ja mikropainovoima luovat omat haasteensa vessassa käymiseen. Siksi NASA tarvitseekin nyt ulkopuolisten apua kehittelemään parhaan toimivan kuuvessan.

NASA on järjestänyt Lunar Loo Challenge, eli vapaasti suomennettuna kuuceehaaste -kilpailun. Siinä etsitään parasta tapaa kehittää helposti Kuun pinnalla käytettävää vessaa. Parhaan kuuceen kehittelijälle maksetaan jopa 35 000 dollaria, eli yli 31 000 euroa.

NASAn Artemis-ohjelman tavoitteena on lähettää ensimmäinen nainen ja seuraava mies Kuuhun viimeistään vuonna 2024. Matkalle tarvitaan vessa joka toimii sekä avaruuden painottomassa tilassa että Kuun pinnalla, jossa pianovoima on vain yksi kuudeosa Maapallon vastaavasta. Bonuspisteitä jaetaan, mikäli kuucee mahdollistaa oksentamisen ilman että astronauttien tarvitsee tunkea päätään pöntön sisään.

Kilpailussa on sekä täysi-ikäisille tarkoitettu Technical Prize -sarja että alaikäisille tarkoitettu Junior Challenge. Parhaat alaikäisten sarjan ehdotukset palkitaan näkyvyydellä ja virallisilla NASA-oheistuotteilla.