Etätyöskentelemään paratiisiin? Barbados tarjoaa nyt vuoden viisumeita

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Miltä kuulostaisi tehdä etätöitä vuoden ajan Karibialla sijaitsevalta trooppiselta saarelta käsin? Nyt siihen on tarjoutunut ainutlaatuinen mahdollisuus Barbadoksella.

Barbadoksen pääministeri Mia Amor Mottley ilmoitti saarivaltion ottavan käyttöön Barbados Welcome Stamp -viisumin. Sen avulla maassa voi asua 12 kuukauden ajan etätyöskentelyn merkeissä ilman tuloveron maksamista. Sähköisesti haettava viisumi maksaa noin 1 700 euroa, joskin perhepaketin saa noin 2 560 eurolla.


CNN-uutissivuston mukaan viisumin tarkoituksena on helpottaa Barbadoksen talousvaikeuksia, jotka ovat aiheutuneet koronapandemian rajoittamasta matkailusta. Barbados alkoi avaamaan rajojaan jälleen 12. heinäkuuta. Matkailuun liittyy kuitenkin edelleen rajoituksia, sillä esimerkiksi koronatartuntojen pikatestien tekeminen on saarella toistaiseksi hankalaa.