Kanye West nimesi varapresidenttinsä – Michelle Tidball on uskonnollinen elämäntapavalmentaja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjoissa on ollut erikoisia piirteitä, kun räppäri Kanye West on astunut taistoon mukaan. Hän haluaa olla seuraava Yhdysvaltojen presidentti.

Kanye West on palkannut itselleen kampanjatiimiä ja nyt mies on nimittänyt varapresidenttinsä. Hän on uskonnollinen elämäntapavalmentaja Michelle Tidball. Nainen järjestää istuntoja, joiden avulla opetellaan elämäntaitoja muun muassa Raamatun oppeja hyödyntäen, Forbes uutisoi.

Michelle Tidball asuu samassa Codyn kaupungissa Wyomingissa, jossa Kardashian-Westin maatila sijaitsee. Ihmiset ovat huolestuneita Kanye Westin mielenterveydestä ja ovat julkisesti pyytänyt miestä ottamaan lääkkeensä. Westin presidentinvaalikampanjan epäillään johtuvan ainoastaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön maniasta.